Osa 4 - Thymus Vulgaris

Intiaanikesä, jäätelökesä, mitä näitä nyt on. Kelit sen kuin paranevat mutta tästä tulee historiallisesti poikkeuksellinen lempivuodenaikani. Koska vietän sen joka tapauksessa pääosin neljän seinän sisällä, lykkäsin kesälomani suosiolla syyskuulle.

Jos olisin kesälomat halunnut rangaistuksen aikana viettää, olisi se tarkoittanut poikkeusjärjestelyjä. Kymmenen tuntia on minimimäärä viikossa työhön rinnastettavaan, pakolliseen toimintaan. Näin ollen olisin joutunut hakemaan kesätöitä lomani ajaksi. Ajatuskin kesätöistä kesälomalla maistui niin karvaalta, että hautasin ajatuksen alkutekijöihinsä.

Kymmenen tunnin pakollinen toiminta perustuu siihen, että jotain täytyy tehdä, osallistua.

Tämän rangaistusmuodon yksi päämääristä on edesauttaa sopeutumista ja tuupata suorittavaa tahoa lähemmäs yhteiskuntaa osallistumalla sen toimintoihin sen sijaan, että jäisi ulkopuoliseksi.

Kun on 16-kesäisestä tehnyt tauotta töitä, tuntuu ajatus pakkotöistä kesälomalla ”osallistumisen” verukkeella luonnollisesti vieraalta. Minä olen kesälomani ansainnut enkä anna valtion anastaa sitä.

Kesä 2014 jääköön mieleeni sorron aikana. Syyskuussa pakkaan kamat, hyppään autoon, ja lähden Norjaan tuhlaamaan kesälomarahani. 

Sillä ei ole mihinkään minkäänlaista vaikutusta, mutta se tuntuu hyvältä.

Pääsiäisen pyhät olivat tappavan tylsät. Vapaa-aikaa oli sellaiset pari tuntia päivässä ja loppuaika menikin kotosalla. Onneksi valvontapartio piti minulle seuraa, kolmeen kertaan kun kävivät puhalluttamassa. ”Jätkällä on kova itsekuri.”, oli kommentti kun paukkasivat paikalle kesken saunomisen. Kylässä oli hyviä ystäviäni jotka eivät juuri kuppiin sylje. Heidän kunnostaan olisi tietysti voinut päätellä, että tuossa seurassa ei yksinkertaisesti voi viihtyä nauttimatta itsekin muutamaa.

Jotta saisin vertailupohjaa vankilalle, taidan rangaistuksen viimeisten parin viikon aikana riipaista itsekin oikein kunnolla. Näin ollen voin ensinnäkin testata kuinka monta kertaa pitää kärähtää, että joutuu linnaan asti ja valvontarangaistus keskeytetään. Toisaalta saan näkökulmaa siihen, olisiko vankila sittenkin ollut helpompi ratkaisu. Tuskin olisi. Se vain tuntuu väkisinkin siltä aika ajoin.

Lapsellinen suunnitelmani jääköön toistaiseksi uhon asteelle.

Arvasin, etten huomioinut suunnitelmassani riittävästi asioita ja että se kostautuisi vielä. Näin jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt listata vapaa-ajan paikkoihin hyvinkin kattavasti kaikki pääkaupunkiseudulla sijaitsevat vapaa-ajan viettoon soveltuvat paikat liikuntahalleista ja urheilupuistoista aina Linnanmäkeen ja Suomenlinnaan. Puolustuksekseni totean, että on täysin mahdotonta etukäteen ottaa kaikkia asioita huomioon. Vuodenajatkin ehtivät rangaistuksen aikana vaihtumaan ja sitä myötä harrastuksetkin.

Olen jo törmännyt arkeani hankaloittaviin tai vapaa-aikaani köyhdyttäviin seikkoihin ensimmäisen kuukauden aikana.

Koska arkeni ilot muodostuvat tätä nykyä pienistä asioista, halusin ostaa takapihalleni sellaisen mukavan pikku yrttipenkin. Niitä ei saanut hypermarketista. Listallani ei ollut Plantagenia tai muuta vastaavaa, joten päätin rikkoa lakia. Piipahdin puutarhaliikkeessä uimasta tullessa. Olo oli kuin lapsena omenavarkaissa. Vilkuilin liikkeessä vainoharhaisesti ympärilleni ja kotiin tullessani purin vaivihkaa tavarat autostani pälyillen samalla hermostuneesti olkani yli.

Rikoksen siemenkin itää jo. Kutsun sitä timjamiksi, eikä sen symbolista arvoa sovi vähätellä.

Joskus täytyy hieman uhmata järjestelmää saadakseen aikaan jotain uutta ja freesiä.

Hyvä ystäväni ehdotti yhteistä laatuaikaa sulkapallon merkeissä. Innostuin heti ajatuksesta herättää vanha rakas harrastus henkiin ja esitinkin valvontatapaamisessa sitä viikko-ohjelmaani. ”Taitaa mennä pihasulkiksen puolelle sulla.” Aivan, en ollut ymmärtänyt lisätä listaan ainuttakaan urheiluhallia josta löytyisi sulkapallokenttä. Kysyin, voisiko valvoja lisätä listaan muutaman paikan, jotka ovat tulleet mieleeni rangaistuksen edetessä, mukaanlukien tämän sulkapallohallin. Hän sai taannoin sinne kuitenkin hyvinkin näppärästi parissa minuutissa lisättyä erään läheiseni kesäasunnon osoitteen, joten olen todistanut vierestä kuinka helposti se käy.

”Se oli perusteltua, koska kyseessä oli lähiomainen.”

Nämä muut toiveet olivat täysin ylimääräistä humpuukia.

Saan syyttää takaiskusta itseäni, annettiinhan minulle mahdollisuus listata paikat hyvissä ajoin ennen rangaistuksen alkua.

Kun pantani asennettiin 25.3.2014, oli operaatiota suorittamassa kaksi tukipartion edustajaa. Pihdeillä pannan nilkkaani kiinni puristanut henkilö sattui vieläpä olemaan vastakkaisen sukupuolen edustaja. Se kiteytti rangaistuksen järjettömyyden. Se kiteytti tasa-arvo-ongelman.

Kieltäydyin pakkotyöstä ja minua rangaistaan siitä sukupuoleni ja vakaumukseni vuoksi.

Hän on eriarvoisessa asemassa. Hän on valvomassa sitä, että oikeus tapahtuu ja rangaistus tulee suoritetuksi. Näin ollen hän ainakin näennäisesti hyväksyy sen tosiasian, että maanpuolustuksen vastuu painaa minun harteitani, ei hänen. Kuitenkin valtio pitää häntä yhtä pystyvänä kantamaan saman vastuun antamalla hänelle vapaaehtoisen mahdollisuuden osallistua. Ristiriita on ilmeinen.

Kärjistettyä, myönnettäköön. Hän teki työtänsä, siinä se. Eikä häntä voi vallitsevasta tilanteesta millään muotoa syyttää.

Silti logiikka karkaa kauas.

Nykyisellä järjestelmällä hyväksymme sukupuoliroolit. Hyväksymme sukupuolien välisen eriarvoisuuden. On tekopyhää käydä keskustelua tasa-arvosta ja jättää asevelvollisuus keskustelun ulkopuolelle. Eettisten kysymysten lisäksi on kyse vain miehiin kohdistetusta pakkotyöstä.

Miehet kärsivät kollektiivista rangaistusta, kävivät sitten armeijan tai kieltäytyivät siitä.

Koki asevelvollisuuden rangaistuksenomaisena tai ei, oli sitten puolesta tai vastaan, ei järjestelmän epäkohtia voi sivuuttaa.

Hyvää Kansallista veteraanipäivää, niin miehille kuin naisillekin!